MarttaSofian reissublogi

  Loppusyksyn 2020 retket Kulunut vuosi on ollut monella tapaa raskas. Ja kaipuu luontoon on ollut tavallista suurempi. Olen viettänyt aikaa metsissä enemmän kuin koskaan aiemmin. Yksin, lasten tai jahtikaverin kanssa. Luonnon vaikutus on ihmeellinen. Se hoitaa hiljaisesti. Hurmaa kauneudellaan. Kunhan vain antaa sen tehdä niin. Pitää muistaa pysähtyä, hengitellä. Luonto on ollut kuin syli. Lohtu ja ilo. Joku kysyi, että miten jaksan ajaa autolla aina kauas pohjoiseen. Mutta helposti jaksaa, kun tietää mikä perillä odottaa. Hiljaisuus, paluu perusasioiden äärelle. Ei mitään ylimääräistä.  Yksi tämän syksyn mieleenpainuvin muisto on jahtireissulta pohjoisesta. Saavuttiin perille iltamyöhään. Kaikkialla oli säkkipimeää ja niin hiljaista, että hiljaisuuden kuuli. Pysähdyttiin metsäautotien päähän, rinkat selkään ja kun käänsi katseen kohti taivasta... Näin upeimman tähtitaivaan ikinä. Linnunrata loisti pimeydessä selvemmin kuin olin koskaan aiemmin nähnyt ja tähdenlennot kruunasi...

 Ruskaretki Ylläkselle 4.-6.9.2020 "Lapissa kaikki, kukkii nopeasti.." Niinpä perjantaina, kun työt oli saatu päätökseen, kääntyi auton keula jälleen pohjoista kohti. Vuorossa oli blondien ruskaretki. 😊 Torniosta hain mukaani toisen blondin ja matka jatkui rantatietä kohti Yllästä. Pekanpäässä välipysähdys mökillä ja puuvaraston täydennys takakonttiin. Torniojokivarsi on kaunista katseltavaa. Rakastan ajaa rantatietä, vaikka hieman ajonautintoa häiritsee runsas määrä kameratolppia.😕 Saavuimme Ylläkselle hyvissä ajoin, valoisan aikaan. Oli ihana kerrankin tulla mökille muutoin kuin säkkipimeässä. Talvella tämä harvoin on mahdollista, koska kauas on pitkä matka. Ja tienpäälle pääsee usein vasta iltapäivän puolella. Tällä kertaa matkaan päästiin ajoissa, eikä pimeäkään vielä tule kuin iltamyöhällä. Lauantaina luvassa oli hieman patikointia. Meidän mökki sijaitsee Yllärjärven puolella. Päivän vaelluksille tulee lähdettyä usein kuitenkin Äkäslompolon puolelta, luontokeskus Kello...

Luontoon, metsään, erämaahan, veden ääreen. Sinne oli taas päästävä. Se on rinnassa tuntuva kaipuu. Kuin jano. Siihen kaipuusen auttaa vain erämaa. Se on kuin vettä janoiselle.  Arkisen viikon, syysflunssien ja töiden jälkeen, tämä näky tuntui, ei vain kauniilta, vaan palkinnolta. "Aurinko laskee selkäsi taa / Se värjää sun hiuksesi punaisellaan / Ja Eput laulaa: älä mene njet njet / Menet tai et silti sydämeni viet.." Perjantai iltana tätä maisemaa ihastellessani, nämä laulun sanat tulivat mieleen. Vaikka tämä maisema ei ollut enää uusi tuttavuus, silti se hurmasi.   Elokuun viimeinen viikonloppu helli upeilla ilmoillaan. Enää ei olleet itikat kiusana ja kaikkialla oli kuitenkin vehreää. Ruskastakin oli ehkä aavistus. Ja nyt en puhu koirasta😆vaikka hulmusihan hän siellä mukana. Koirastakin kyllä näkee milloin se nauttii. 💛 Raudanjoen varrella on mukava kalastaa, myös lasten mielestä, koska lähes aina tulee jotain saalista. Vähintääkin haukia ja ahvenia. Tällä kertaa jä...

Poikkeuksellisen kevään ja elämänmuutosten myötä, alkoi jossain sielun sopukoissa kyteä erämaan kaipuu. Halusin mennä nimenoman Inarijärven tienoille, vailla tarkkaa suunnitelmaa tai päämäärää. Elämä on matka, sanotaan. Tämä matka oli elämä. Siirtymäriitti, elämys, surutyö.  Sain matkaseuraksi vanhan ystävän. Mitä parhaimman kalakaverin. Ystävän, joka korjasi katkenneen vavan ja selvitti sotkuun menneen siiman. Ystävän, kenen mielestä olin "nokkipannukahvinkeittomestari". Saavuimme Inarin Paloselälle aamuyön tunteina. Ilmassa oli jännitystä. Nyt täytyisi vain suoriutua kunniakkaasti teltan pystytyksestä, tulen teosta, karhuista!😅 Ja hienostihan me selvisimme! Totta puhuakseni, yhtään karhua ei tainnut olla lähimaillakaan, sen verran ääntä meistä lähti. Kaksi karhuja pelkäävää naista, ensimmäistä kertaa ilman miehistä turvaa erämaassa...voitte kuvitella.😄 Ensimmäinen yöpaikka.👆  Telttana oli HelSportin Fjellheimen Superlight 3 Camp. Ensikertalaisenkin oli helppo onnistua, s...