Loppusyksyn 2020 retket
Kulunut vuosi on ollut monella tapaa raskas. Ja kaipuu luontoon on ollut tavallista suurempi. Olen viettänyt aikaa metsissä enemmän kuin koskaan aiemmin. Yksin, lasten tai jahtikaverin kanssa. Luonnon vaikutus on ihmeellinen. Se hoitaa hiljaisesti. Hurmaa kauneudellaan. Kunhan vain antaa sen tehdä niin. Pitää muistaa pysähtyä, hengitellä.
Luonto on ollut kuin syli. Lohtu ja ilo. Joku kysyi, että miten jaksan ajaa autolla aina kauas pohjoiseen.
Mutta helposti jaksaa, kun tietää mikä perillä odottaa. Hiljaisuus, paluu perusasioiden äärelle. Ei mitään ylimääräistä.
Yksi tämän syksyn mieleenpainuvin muisto on jahtireissulta pohjoisesta. Saavuttiin perille iltamyöhään. Kaikkialla oli säkkipimeää ja niin hiljaista, että hiljaisuuden kuuli. Pysähdyttiin metsäautotien päähän, rinkat selkään ja kun käänsi katseen kohti taivasta... Näin upeimman tähtitaivaan ikinä. Linnunrata loisti pimeydessä selvemmin kuin olin koskaan aiemmin nähnyt ja tähdenlennot kruunasivat huikean elämyksen.
Mutta aina ei ole tarvinnut lähteä "merta edemmäs kalaan". Hyviä jahtimaastoja on löytynyt myös lähempää kotia. Ei ehkä yhtä äärentöntä erämaata, mutta karua kauneutta kuitenkin.
Tulevalta vuodelta toivon uusia seikkailuja erämaassa. Toivon myös, että tuleva vuosi toisi mukanaan hieman keveämpiä aikoja, kireitä siimoja sekä lisää ihmeteltävää luonnosta. Vuosi 2020 on vaatinut paljon vahvuutta, mutta silti herkkyydestä kiinni pitämistä. On pitänyt päättää luottaa, antamatta epäluulolle sijaa. Ja ennen kaikkea... olen kasvanut rohkeammaksi, oppinut nauttimaan siitä mitä ennen pelkäsin.
Kommentit
Lähetä kommentti