Inarijärvi, Paatsjoki 27.-31.7.2020

Poikkeuksellisen kevään ja elämänmuutosten myötä, alkoi jossain sielun sopukoissa kyteä erämaan kaipuu. Halusin mennä nimenoman Inarijärven tienoille, vailla tarkkaa suunnitelmaa tai päämäärää. Elämä on matka, sanotaan. Tämä matka oli elämä. Siirtymäriitti, elämys, surutyö. 

Sain matkaseuraksi vanhan ystävän. Mitä parhaimman kalakaverin. Ystävän, joka korjasi katkenneen vavan ja selvitti sotkuun menneen siiman. Ystävän, kenen mielestä olin "nokkipannukahvinkeittomestari".

Saavuimme Inarin Paloselälle aamuyön tunteina. Ilmassa oli jännitystä. Nyt täytyisi vain suoriutua kunniakkaasti teltan pystytyksestä, tulen teosta, karhuista!😅 Ja hienostihan me selvisimme! Totta puhuakseni, yhtään karhua ei tainnut olla lähimaillakaan, sen verran ääntä meistä lähti. Kaksi karhuja pelkäävää naista, ensimmäistä kertaa ilman miehistä turvaa erämaassa...voitte kuvitella.😄

Ensimmäinen yöpaikka.👆 

Telttana oli HelSportin Fjellheimen Superlight 3 Camp. Ensikertalaisenkin oli helppo onnistua, sillä teltassa on kasausta helpottamaan värikoodit. En muista milloin olisin nukkunut viimeksi niin sikeästi kuin tuona yönä nukuin. Unta ei tullut viittä tuntia enempää, mutta sitäkin syvempää se oli. 

Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen, oli vuorossa leirin purku ja suuntasimme kohti kalavesiä. Matka jatkui Nellimin kautta Paatsjoen varteen. Ilma oli kuin morsian! Aurinkoinen, lämmin ja mikä parasta - ei itikoita! Helle helli meitä koko viikon. Siitä syystä kalasaaliskaan ei ollut suuri, mutta ehkä se ei ollutkaan tällä kertaa tärkeintä. Oli upeaa saada nauttia puhtaasta luonnosta, kesästä, ystävän seurasta, kokeilla omia siipiään ja olla kaukana kaikesta. Paatsjoen kauniita maisemia katsellessa sielu lepäsi. Todella lepäsi. Sitä on vaikea edes kuvailla, se täytyy kokea. 

Kohtasimme viikon aikana myös muutamia kokeneempia kalastajia. Herätimme heissä ihmetystä. Kaksi naista kalassa keskellä ei mitään. Ritarillisesti he vinkkasivat meille kalapaikoista, millaiset uistimet toimivat parhaiten ja taisi yksi kalamies kanootillaan pelastaa yhden uistimenkin joen pohjasta. Saimme huomata, että erämaassa olimme kaikki samalla viivalla, kalastustaidoista,  titteleistä, elämäntilateista ja iästä huolimatta. Jokaisella  meistä oli omat syynsä tulla erämaahan, etsimään karua kauneutta ja kalastamaan.

Missään ei aamukahvi ole maistunut niin hyvältä kuin se tuolla maistui! Keskinäinen työnjako toimi kuin ajatus. Aamupuurot ja aamukavit - ne olivat minun heiniä! Ne nautittiin hitaasti maisemia ihastellen, päivän retkiä suunnitellen. Ruuasta ei reissun aikana ollut pulaa. Naiset olivat varautuneet vähintäänkin hyvin. Edes suklaa ei loppunut kesken! 😃 Leiripaikka säilyi loppuviikon samana. Siitä oli helppo tehdä pistoja erämaalammille ja toisaalle jokivarteen. 

Viimeisen illan auringonlaskua ihaillessa mieli oli kiitollinen! Viikkoon mahtui ennätysmäärä naurua, kommelluksia ja paljon itsensä voittamista. Sanoisin, että onnistunein lomaviikko aikoihin!

Kuten Vesa-Matti Loirin Ystävän laulussa lauletaan "Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän... Kuka viereesi jää, kun on kaukana kaikki muu ja kun päättyvät pitkospuut.." Reissuseura oli napakymppi! 😍